Valitse sivu

Uutisarkisto

”Kaikki ymmärtävät, että elämme sellaisessa tilanteessa mille kukaan ei mitään voi” – Korona-ajan kuulumisia Eteläisen alueen seuroilta

”Kaikki ymmärtävät, että elämme sellaisessa tilanteessa mille kukaan ei mitään voi” – Korona-ajan kuulumisia Eteläisen alueen seuroilta

Korona on pakottanut pesäpalloseuroja keksimään uusia tapoja treenata, kokoontua ja valmistautua parhaalla mahdollisella tavalla jossakin vaiheessa kesää käynnistyvään pesiskauteen. Teimme kysymyskierroksen kaikkien kolmen maakunnan alueella, ja haastattelimme seurapäättäjiä siitä, miten heidän seurassaan on korona-aikaa eletty.

Pesäpalloleirejä ei järjestetä kesäkuussa

Pesäpalloleirejä ei järjestetä kesäkuussa

Pesäpalloliitto on tehnyt päätöksen, etteivät lasten ja nuorten alueelliset pesäpalloleirit toteudu suunnitellusti kesäkuussa. Leireille etsitään mahdollisia uusia ajankohtia pikaisella aikataululla.