mennessä anttikallio | elo 10, 2022 | Uutiset
Saatujen selvitysten perusteella johtokunta pitää kiistattomana, että kakkospuolen anniskelukatsomosta on esiintynyt Mansen pelaajalle henkilöön kohdistuvaa epäasiallista ja loukkaavaa huutelua. Samoin saatujen selvitysten perusteella on kiistatonta, että huutaja ei...
mennessä anttikallio | elo 10, 2022 | Uutiset
Yllätyksiä saattaa olla luvassa jatkossakin, kunhan vain pesäpallobuumin valtaama maa saa lähetettyä joukkueensa matkaan. Yhteistyökumppaneita kaivataan kipeästi, jotta matka kesällä 2023 Suomessa pelattavaan juhlavuoden World Cupiin onnistuisi. – Haluamme voittaa...
mennessä anttikallio | elo 1, 2022 | Miesten Ykköspesis, Naisten Ykköspesis, Pesis100, Uutiset
Tänä kesänä 100. runkosarjan superpesisottelunsa pelannut Elmeri Anttila, 22, on kausi kaudelta noussut tärkeämmäksi vastuunkantajaksi joukkueelleen. Vakuuttava ja kovakätinen koppari johtaa kärkilyöntitilastoa 154 onnistumisellaan. Vedon oman kasvatin heinäkuun tehot...
mennessä anttikallio | heinä 31, 2022 | Uutiset
Alun alkaen Helsingille myönnettiin vuoden 1940 kesäolympialaiset, jotka kuitenkin jouduttiin perumaan talvisodan vuoksi. Uusi mahdollisuus toteutui 12 vuotta myöhemmin. Tänään (31.7.) tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Helsingin kesäolympialaisissa pelattiin...
mennessä anttikallio | heinä 30, 2022 | Nuorisoleiri, Pesis100, Pesisleirit, Uutiset
HP:n 12 ottelun mittainen raskas viikko päättyi juhlahumuun. Jatkopaikka piti hakea puolivälieristä, kun alkulohkon toisessa ottelussa Kempeleen Kiri oli parempi. – Turnauksen alussa meillä oli vähän ulkopelin kanssa haasteita, 3-4 ensimmäisessä pelissä emme olleet...
mennessä anttikallio | heinä 30, 2022 | ITÄ-UUTISET, Uutiset
Runkosarjojen ja lohkon sisäisten pudotuspelien jälkeen lohkojensa voittajat pääsevät tavoittelemaan paikkaa Ykköspesikseen. Miesten Ykköspesikseen nousee lopulta kaksi joukkuetta pareista Länsi-Etelä ja Pohjoinen-Itä. Etelälohko Eteläisen Suomen tilanne on mukavan...