mennessä Taina Rinta-Kauhajärvi | touko 10, 2023 | Miesten Ykköspesis, Naisten Ykköspesis, Uutiset
Pesäpallon toiseksi korkein sarjataso Ykköspesis käynnistyy keskiviikkona 10. toukokuuta. Kauden avauksessa miesten Ykköspesiksessä toisensa kohtaavat sarjanousija Jyväskylän Kiri ja Kouvolan Pallonlyöjät. Naisten puolella etelälohkossa pelataan avauspäivänä kaksi...
mennessä Taina Rinta-Kauhajärvi | touko 8, 2023 | Uutiset
Haminassa kasvoi yksi aikansa merkittävimmistä suomalaisista urheilujohtajista. Viime vuonna ilmestynyt kirja Kolmen konkarin kopittelua kertoo 32 vuotta Pesäpalloliiton toiminnanjohtajana työskennelleen Markku ”Make” Pullisen, 77, tarinan. Pullinen ei voinut...
mennessä Jukka Ropponen | touko 8, 2023 | Baseball-softball, Baseball-softball-uutiset, Uutiset
Tälle kaudelle sarjan joukkuemäärää on laskettu siten että mukana on vain ”vaatimukset täyttäviä” joukkueita. Mestaruudesta taistelevat Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin seura Espoo Expos, viime kausina vahvasti esiintynyt Tampere Tigers, vahvistunut ja...
mennessä anttikallio | touko 4, 2023 | Uutiset
Kolea sää on kuitenkin vaikuttanut erityisesti pohjoisempana Suomessa pelattaviin otteluihin ja pakottanut muutamiin ottelusiirtoihin. Ottelun tiedot onkin hyvä vielä tarkistaa tulospalvelusta. – Lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden kylmiä, mutta onneksi ennusteiden...
mennessä anriikaheinonen | touko 3, 2023 | ETELÄ-UUTISET, ITÄ-UUTISET, LÄNSI-UUTISET, POHJOISEN-UUTISET, Uutiset
Ilmoittautumista tapahtumaan ei kannata lykätä, sillä viime vuosina kaikki paikat ovat täyttyneet nopeassa tahdissa. Valtakunnalliseen Lady-Pesis-turnaukseen ilmoittaudutaan tulospalvelussa kirjautumalla sisään, täyttämällä verkkolomake ja maksamalla turnausmaksu....
mennessä anttikallio | huhti 28, 2023 | Uutiset
Myös tyttöjen puolella parhaaksi arvioitu Fera Raumalta avaa kautensa kotikentällään ja kohtaa Hyvinkään Tahkon torstaina 4.5. kello 18. Peräti 12 pelinjohtajaa sijoitti Feran ykköseksi ja likimain kaikki ainakin loppuotteluun. Vahvin haastaja on Seinäjoen...