mennessä anttikallio | heinä 1, 2019 | Uutiset
Samaan aikaan Bulgariassa pelataan vastaava B-sarjan turnaus. Kaksi parasta molemmista turnauksista jatkavat välieriin, joiden voittajat kohtaavat loppuottelussa panoksena nousu A-sarjaan. Mäyrät aloittaa urakkansa Sveitsiä vastaan tiistaina kello 10 paikallista...
mennessä anttikallio | kesä 30, 2019 | POHJOISEN-UUTISET, Uutiset
Paino on kohdistettu sanaan ”toistaiseksi”. Sotkamon Jymyn kasvatti Määttä on itse asettanut huippu-urheilijan elkein tavoitteensa vieläkin korkeammalle. – Ihan hyvin on mennyt, mutta itselläni odotusarvot ovat korkeammalla. Vieläkin paremmin olisi voinut mennä. Sillä...
mennessä anttikallio | kesä 28, 2019 | ETELÄ-UUTISET, Tenavaleiri, Uutiset
Espoon Tenavaleirin johtaja Emmi Eteläsalo-Holmberg vastaa iloisena puhelimeen. Vaikka leirille osallistuvien joukkueiden määrä hipoo ennätyksiä, leiriorganisaation keskuudessa olo on levollinen. – Joukkuekassit ovat jo valmiina ja viimeisiä kirjoitusalustoja laitan...
mennessä anttikallio | kesä 27, 2019 | ETELÄ-UUTISET, Uutiset
Kokeneella pelituomarilla on menossa jo 20. peräkkäinen kausi miesten Superpesiksessä. Nousu terävimmälle huipulle tapahtui nopeasti, kun Aine valittiin ensimmäisellä täydellä kaudellaan loppuottelutuomariksi Sotkamo-Kitee-kamppailuun 8.9.2001, parinaan loimaalainen...
mennessä anttikallio | kesä 26, 2019 | Miesten Ykköspesis, SAVO-KARJALA UUTISET, Uutiset
Parhaillaan käynnissä olevalla Pride-viikolla halutaan muistuttaa jokaisen oikeudesta olla oma itsensä seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolesta riippumatta. Pride-hengen symbolina käytetään yleisesti sateenkaaren värejä. Puijon Pesiksen toimijat haastavatkin...
mennessä anttikallio | kesä 26, 2019 | ETELÄ-UUTISET, Uutiset
Edessä on hieno pesäpallojuhla ja haminalaisen pesäpallon voimannäyte yhteistyökumppaneiden tukemana. Kaiken hyvän päälle kotijoukkue on aloittanut sarjakautensa upeasti. Jos keskiviikon ottelu Laukaassa päättyy Haminan Palloilijoiden kolmen pisteen voittoon,...